Lauantaiaamuna aurinko hehkui lähes pilvettömällä taivaalla ja auringon kanssa kilpaa hehkuivat myös Vammalan lukion innokkaat kesälomalle lähtijät, kaikista onnellisimpana heistä varmasti lukiouransa päättävät tuoreet ylioppilaat. Syystäkin, sillä ennen kaikkea heidän päivänsähän tuo lauantai oli.

Yleisön löydettyä paikkansa lukion juhlasalista kevätjuhlan ohjelma alkoi ylioppilaiden huolellisesti harjoitellulla sisääntulolla ja tuttuakin tutummalla Suvivirrellä. Viimeistään siinä vaiheessa viimeistenkin lukiolaisten kesäinen mieli taisi herätä. Ohjelma jatkui Antti Rajakorven puheenvuorolla. Hänelle juhla oli historiallinen: viimeinen Vammalan lukion rehtorina. Hänellä ei päättynyt ainoastaan lukuvuosi, vaan hän siirtyi myös ansaituille eläkepäiville. Antti Rajakorpi muisteli omaa polveilevaa ja mielenkiintoista koulutietään ja 14-vuotista uraansa lukiomme rehtorina.

Ryhmänohjaajista Minna Koskinen muisteli omaa ylioppilaaksi pääsyään ja ylioppilaskirjoituksiaan tasan 20 vuotta sitten sekä toivotti onnea ja menestystä ylioppilaillemme. Muistot omilta opiskeluajoilta herkistivät myös jo arvostettavat 50 ja 60 vuotta sitten ylioppilaslakkinsa ensi kertaa päähänsä painaneita riemuylioppilaita ja kunniariemuylioppilaita. Oli mielenkiintoista kuulla heidän ajatuksiaan ja samalla miettiä, mahtaako aikanaan joku tänäkin vuonna lakitetuista ylioppilaistamme palata Vammalan lukioon muistelemaan näitä käsillä olevia hetkiä, kuten tänä vuonna esimerkiksi Kari Raivio, joka on Vammalan lukion edeltäjän Tyrvään suomalaisen yhteiskoulun pitkälle ja korkealle ponnistanut kasvatti. Helsingin yliopiston rehtorinakin toiminut Raivio jäi lakkiaispäivänä eläkkeelle Helsingin yliopiston kanslerin virastaan, mutta arvosti vanhaa opinahjoansa niin paljon, että tuli juhlapäivänään pitämään puheen Vammalan lukiossa.

Kokemuksiaan ja omia opiskelumuistojaan omintakeisista ja mieleen painuneista opettajistaan lähtien kertasi myös erityisesti Lounais-Suomen pronssi- ja rautakauden tutkijana ansioitunut arkeologi ja emeritusprofessori Unto Salo. Turun vanhan Akatemian mitalin rehtorille luovutti professori Ilkka Välimäki. Lisäksi Vammalan lukio sai huomattavan valtakunnallisen tunnustuksen: Suomalaisuuden liitto myönsi tämänvuotisen suomalaisuuspalkinnon Vammalan lukiolle ja sitä edeltäneelle Tyrvään suomalaiselle yhteiskoululle suomalaisuuden rakentamisesta ja työstä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin hyväksi.

Kevätjuhlan ohjelmaan kuului perinteisesti myös kauniita, hyvin valmisteltuja musiikkiesityksiä lukiomme oppilailta. Mieleen jäivät mm. Katri Pakulan kaunis pianoesitys ja Antti Rajakorven säveltämät Kesäyö ja Kuu kalpea kulkevi kulkuaan oppilaidemme esittäminä. Myös ahkerat, kaksois- tai kolmoistutkinnon suorittaneet ammattilukiolaiset saivat tervehdyksensä Matti Järviseltä.

Onnellisia ylioppilaita leivottiin Vammalan lukiossa tänä vuonna 84 kappaletta ja rehtorin julistettua viime kertaa joukon tulevaisuutensa kynnyksellä toiveikkaina odottelevia nuoria ylioppilaiksi, kaikui Gaudeamus igitur perinteiseen tapaan juhlasalissa. Tuoreen ylioppilaan puheenvuoron käytti Leena Jarkko, jonka lukiokokemukset muodostuivat huomattavasti etukäteen odotettua mukavammiksi ja ikimuistoisemmiksi. Erityisesti lukioajastaan hän kertoi mieleensä jääneen lukiomme hyvän yhteishengen. Ohjelman päätti Saana Kivelän Anni-Laura Viston säestämänä laulama Hero, joka sopikin loistavasti laulettavaksi sankarillisesti suoriutuneille ylioppilaille heidän juhlapäivänään. Sen jälkeen ylioppilaat aloittivat perinteisen marssinsa sankarivainajien muistomerkille Tyrvään kirkolle uudet hohtavan valkeat ylioppilaslakit päässään.

Annamari Syrén   

 

 

 

Vammalan lukion liikuntasalissa vietettiin toukokuun viimeisenä perjantaina juhlaa, jossa rehtorimme Antti Rajakorpi saatettiin kunniakkaasti eläkepäiviensä viettoon. Rajakorpi oli toiminut koulumme rehtorina jo 14 vuotta, ja hän on kehittänyt lukiota monin tavoin ja puolustanut sinnikkäästi lukion opiskelijoiden ja henkilökunnan puolta. Juhlassa oli mukana koulun henkilökunta ja opiskelijat sekä monia kutsuvieraita, muun muassa eläköityneitä Vammalan lukion opettajia.

Juhlan aikana Antti Rajakorpea muistettiin monella tapaa, kuten musiikilla sekä muilla hauskoilla ohjelmilla. Koulun opiskelijat esittivät mm. kappaleet Käyn ahon laitaan, Honolulu, Kesäyö sekä Kuu kalpea kulkevi kulkuaan, jotka olivat Antille hyvin läheisiä.

 

Oppilaskunta oli valmistanut Antti Rajakorvelle hauskan päättökokeen, jossa testattiin Antin valmiudet eläkeikään. Myös lehtori Timo Niemimaa testasi hauskasti Antin muistia esittämällä kysymyksiä videokatkelmista, jotka oli kuvattu vierailulla Vammalan lukion ystävyyskoulussa Tansaniassa vuonna 2004. Videolla Antti muun muassa lauloi monisatapäisen tyttökoululaisille, jotka olivat esityksestä haltioissaan. Lisäksi viidakossa rehtoriamme kastoi yllättävä “kesäsade”.

 

Erityistä haikeutta herätti Vammalan lukion entisen oppilaan Minna Rintalan lämmin muistopuhe Antille. Hän kertoi, että Antti oli aina tarvittaessa auttanut ja suhtautunut opiskelijoihin tasavertaisina ja luottamuksenarvoisina yhteistyökumppaneina. Minna Rintalan mukaan Antti oli monien Vammalan lukion entisten (ja varmasti myös nykyisten) opiskelijoiden mielestä reilu, mukava, lempeä, hauska ja mahtava rehtori - juuri täydellinen Vammalan lukioon!

 

Antin musiikillinen tausta tuli juhlassa monipuolisesti ilmi, sillä koko juhlan lopuksi Antti Rajakorpi esitti kaksi kappaletta Elisabeth Rantasen ja Ilkka Naatulan säestämänä. Kauniit laulut herättivät yleisössä kyynelten kimallusta sekä haikeutta. Kuoronjohtaja Antti on myös säveltänyt juhlassa opiskelijoiden esittämät Kesäyö ja Kuu kalpea kulkevi kulkuaan -kappaleet, joiden sanat ovat Aaro Hellaakosken ja Eino Leinon runoutta.

 

Juhla oli tunnelmallinen kaikille, sillä Antti on rehtorina arvostettu ja pidetty, ja hänen rehtorikaudestaan jää positiivinen muisto koulunväen sekä monien muiden sydämiin. Antti tullaan muistamaan mm. lempeästä tavastaan kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Koulun eteen tehdyt toimet eivät ole sattumaa, vaan Antti vakuutti juhlassa asettaneensa Vammalan lukion aina asioiden edelle.

 

Sukunimeä Rajakorpi ei unohdeta ainakaan vielä, sillä Antti Rajakorven vaimo Hilkka Rajakorpi jää vielä koulullemme opettajaksi. Elokuussa Vammalan lukion ruoriin tarttuu tarmokas ja toimelias apulaisrehtorimme Pirjo Kylväjä ja Antti pääsee nauttimaan vapaaherrana hänelle tärkeistä asioista: musiikista, luonnosta ja synnyinkodin rauhasta ja remontoinnista. Vaikka Antti ei enää koulussamme olekaan, hänen työnsä jää takuuvarmasti koulumme elämään ja arkeen.

 

Teksti: Petteri Koskinen
Kuvat: Ville Kankare

Kolme paloautoa on ohitseni mennyt. Kasvavia sakeita kumpupilviä perässään vieden ne ovat monasti kiinnittäneet huomioni. Se hiekka, pöly, mikälie kuivasta tiestä noussut, on keuhkoni useasti täyttänyt. Eihän se huomiotta ole jäänyt. Nyt taas lähestyy uusi entistä kirkkaampi paloauto, entistä isompaa, sakeampaa sienipilveä kasvattaen. Nyt minä istun. Oman pihan nurmi on vihreää ja pehmeää. Siihen minä nyt istun, tien varteen. Savu tulee, savu menee. Nurmen vihreä tuoksu, vihreä pehmeys, vihreä kauneus, hiljaisuus, olemattomuus, hyvyys, turvallisuus, rauha, niistä teen kotini, pienen pehmeän kehdon. Talossa on kaksi huonetta, joista toiseen en koskaan mene. Sen päätin jo rakentaessa. Se huone on hyvin pimeä, synkkä, paha ja hauras, se on varsin pieni huoneeksi, itse asiassa ei se olekaan huone, se on varasto.

Kaikki on hyvin. Joka ilta nurmi laulaa minut uneen ja herättää minut aamulla pitkillä orsilla kutittaen. Voisiko elämä rattoisammin kulua. Kaikki on ihanan vihreää, kaunista.

Auringon valo oli päivä päivältä heikentynyt, eikä lämpökään aina maahan asti ehtinyt. Nyt on 30. päivä taloni valmistumisesta. Syön tässä aamupalaa. Katselen ulos siitä ainoasta, pikkuriikkisestä, ikkunasta, jonka olin talooni tehnyt. (”Kop…kop” Ovi kolahtaa.) Kuka siellä! -Ystäväsi! Mitä asiaa sinulla minulle on? -Tuon ilosanomaa! Nyt siellä joku tuo minulle ilosanomaa. Missä se ovi on? Mihin sen tein? Nyt täytyy päästä ulos. Joku tuo minulle ilosanomaa! 35. päivä, enkä vielä ole oveani löytänyt. Tässä minä nyt istun lattialla, olohuoneeni nurkassa. Ovi pian löytyy. Ainoa ovi talossani on varastoni ovi. Voisinhan minä nyt siellä varastossakin käydä. Onpa pieni varasto. Mihin minä kaikki tavarani olen laitanut, eihän tänne mahdu mitään. Eihän minulla mitään tavaroita ole. Alastomanako minun nyt tulisi ulos mennä, eihän minulla ole edes vaatteita. Eipä minulla enää ruokaakaan ole. Tänne minä olen itseni elävältä haudannut. Ovi, josta olen ikäni kieltäytynyt kulkemasta, avasi minulle tämänlaisen näkymän, nyt toivon, etten sitä olisi ikänäni avannut. Nyt se on ainoa toivoni, sillä tuolla nurkassahan se ovi jo häämöttää. Että tulikin rakennettua ovi tälle puolelle.

Nyt olisi ovi ulos, tuolla se varaston nurkassa odottaa. Jospa laittaisin taloni myyntin. Yksi huone ja varasto: kaikki nykyajan mukavuudet. Sen teen. Rahoilla voisin sitten ostaa itselleni vaatteet. Kohta olen valmis kuulemaan ilosanoman. Laitan vain ilmoituksen ikkunaani ja kohta on talo myyty.

50. päivä, eikä kukaan ole ilmoitustani nähnyt, tai ei ainakaan ole siitä sen enempää kiinnostunut. Nyt minä kuolen, minä tapan itseni. Tapan sen varjon, joka en koskaan ole ollut. Sen, mitä en enää koskaan tahdo olla. Palava tulitikku kädessäni katson, kuinka sankka savu alkaa nousta kuivasta nurmesta. Kuinka kaikki se vihreys, kauneus, hiljaisuus, pahuus, turvallisuus, katoaa. Nyt kukaan ei luule, ettei minulla ole ollut vaatteita, ne ovat vain palaneet tulipalossa. Saan osakseni sympatiaa ja huomiota ja toivottavasti myös tukea. Eihän savu minuun tehoa, enhän minä siitä kuole, minähän totuin siihen jo ajat sitten.Tästä alkaa uusi…Kuolenko minä sittenkin?

Kyllä, minä kuolin, mutta minä synnyin uudestaan, minä olen yksi niistä feeniksin linnuista, joka nousee uuteen aamuun yhden huoneen ja varaston tuhkista. Minä olen vain ihminen.

Jani Hakanen